maanantai 19. marraskuuta 2007

Kausianalyysi

Mitkä olivat tavoitteet kaudelle 2007?


Pääasiallisena tavoitteena oli päästä sm-kilpailussa A-finaaliin. Toinen tavoite oli hyvät suoritukset viesteissä (Mila, Jukola).


Tavoitteiden toteutuminen?


SM-kisat: nada… Viestit: nada

Analyysi


Alkukausi:

Alkukauden tärkeimpänä tavoitteena oli 10-mila. Milaa varten oli menestyttävä kevään katsastuskisoissa. Pääsin armeijasta tammikuun alussa. Olin kärsinyt mystisestä yskästä koko joulukuun. Tammikuussa alkoi jo helpottamaan. Joulukuu meni treenaamisen osalta kehnosti. Olin kipeänä ja lisäksi intin leirirupeama kärjistyi kolmena leirinä joulukuussa.


Alkukausi lyötiinkin sitten pk-määrää mahdollisuuksien mukaan. Maaliskuussa säären lihaskalvon kireys aiheutti jalkavaivan ja esti juoksuharjoittelun lähes kokonaan. Kevätleirillä maastossa juoksu jo sujui.


Jalkavaivat aiheuttivat epävarmuutta kevään kisoissa. Vaikka lippu löytyikin niin tossu ei vaan noussut, Usko alkoi kevään viestejä ajatellen olla lopussa.


Milassa pukkas pitkää yötä. Pelkäsin etten ikinä selviä 16 kilometristä elävänä. Toisin kävi. Jaksoin koko matkan. Tosin virhettä tuli 5min.


Kevään sm-kisoista ei jäänyt paljon käteen. Erikoispitkille en startannut koska silloin ei ollut valmiuksia suunnistaa niin pitkää matkaa tai ainakaan palautua kisasta. Sm-sprintissä taitoin karsinnassa nilkkani alkumatkasta, joten leikki jäi siihen. Nilkkaongelma vaivasi alkukesän harjoittelua.


Kesän harjoittelu sujui mielestäni hyvin. Toteutin edellisvuonna hyväksi havaitsemaani kaavaa ja lisäsin kovien treenien määrää. Tulosta juoksuvauhdin osalta alkoikin syntyä. Heinäkuussa juoksu kulkikin jo todella hyvin. Miinuspuolena kesän harjoittelussa oli suunnistustreenien ja varsinkin kisojen vähyys/olemattomuus. Tämä kostautui osittain syksyllä.


Heinäkuun lopussa aloin kärsimään polvivaivasta, joka johtui lihasten kireydestä. Lisäsin venyttelyä. Polvivaivan takia treenit alkoivat menemään mössöksi ja suunnitelmallisuus puuttui. Tein mitä pystyin.


Syksyllä koitti toinen kisakausi. Ensimmäisessä startissa kesän treenitapa yhdistettynä jalkavaivoihin pärähti kovalla tapaa päin kasvoja. Maastossa ei jaksanut juosta ensinkään. Meno oli kuin kuolleella koiralla. Aloin käymään fysioterapeutilla säännöllisesti. Se auttoi hieman lihasten kireyteen.


Polvivaivat olivat ongelmana koko syksyn, joten syksyn kisoihin valmiudet olivat todella heikot. Päätin kuitenkin kiusata itseäni starteilla, koska ne olivat ainoat mahdollisuudet kiusata itseäni, koska tiellä en voinut polven takia juosta kovaa. Syksyn Sm-kilpailut menivät penkin alle. Sm-pitkät olivat suorituksellisesti hyviä. Niissä suunnistus sujui kerrankin hyvin. Keskimatkalla ja yöllä sorruin kuitenkin virheisiin ja niihin minulla ei ollut tällä kunnolla varaa.


Syksyn viesteissä ongelmat vaihtelivat. SM-viestissä sippasin. Mannassa ja Smålannissa kohtalokseni koituivat virheet. Olin hyvin epävarma ja se kostautui viesteissä. En uskonut omaan kuntooni vaikka perussuorituksella se olisi riittänyt tarpeeksi hyvin. Yritin liikaa ja tein virheitä.


Kaudesta ei jäänyt paljon käteen.. Muutamia hyviä treenejä. Hyvät suunnistukset SM-pitkillä. Ensikaudeksi tärkein tavoite on pysyä kerrankin terveenä ja saada ehjä harjoituskausi. Silloin mahdollisuudet hyviin suorituksiin ovat hyvät.